Neuvola kuulumiset

Oltiin tuossa maanataina 1-vuotis neuvolassa. Piikitys pisti tietenkin neidin täyteen huutoon, mutta rauhoittui onneksi pian. Koitin saada isännän tueksi, kun en olisi halunnut yksin olla kiinni pitelemässä, tuntui jotenkin erilaiselta tällä kertaa kun Mila jo niin iso, ja ymmärtää paremmin ympärillä tapahtuvaa. Olin itse ilmeiseti hieman turhankin sekaisin tapahtuneesta, en laittanut vaatteiden pukemisen yhteydessä hänelle vaippaa... Miten se voi tuon ikäiseltä unohtua, eikö senkin kuuluisi äidiltä mennä jo rutiinilla?? Olimme juuri pukemassa ulkovaatteita Milalle, kun tunsin jotain hyvin lämmintä..tämän jälkeen tajusin mitä oli tapahtunut. Lähdimme molemmat pissaset vaatteet päällämme kipikapin kotiin. Ja kyllä, ei kai näin fiksu äiti ollut pikaiselle reissulle pakannut vara vaatteita. Tästä lähin pakkaan ne meille molemmille, se on nyt päätetty. Mitat olivat siis 10,330g 73,5cm. Kilo painoa ja 3cm tullut 4kk aikana! Liikkuvuutensa ansiosta on jopa osa poimuista alkanut lähtemään, tosin vain käsistä.

 Mila kävelee jo koko ajan, noustaan pystyynkin suoriltajaloin. Koska se konttaus jäi kokonaan? Vauhdista päätellenkin harjoittelee jo juoksuakin. Vääntelee naamaansa mitä ihmeellisimpiin asentoihin, loukkaantunut ja ärrimurri ilme ovat jokapäivä käytössä. Uusin taito tuli esille synttäri iltana - pureminen. Ennen kuin tajusinkaan neiti iski naskalinsa reiteeni, sen jälkeen iskän hartiaan. Hänestä se on oikein hauskaa! Jos häntä poskesta kutittelen, hän nappaa sormesta kiinni ja työntää sen vauhdilla suuhunsa. EI KIVA. Sanoja jotka tunnistaa, osaa itse sanoa ja niillä hänelle selkeästi tarkoitus ovat: äiti, tutti, nappi ja vesi. Muut höpötykset ovat vain kirjaimellisesti höpötystä josta vai hän itse saa selvää. Vaikka imuiroisin jokaisena päivänä, saan silti hänen suustaan kalastella kiviä..mikä jyväjemmari! Pinsettiote on liiankin hyvä ainakin äidin mielestä. Pipot ja sukat revitään hyvää tahtia pois sitä mukaa minkä itse ne kerkeän takaisin laittamaan. Vaatekokona käytetään vielä 74-80 mallista riippuen.

Lempi leikki on tällä hetkellä hippa, se saa neidin niin sekaisin, että kun näkee minun tulevan kohti hän juoksee muutaman askeleen paikallaan kunnes kaatuu jo siihen paikkaan. Tässä parin viikon aikana on myös selvästi ottanut huomattavasti enemmän kontaktia, osoittelee eripuolelle asuntoa niin pitkään kunnes kerron mikä on mikäkin. Tuo myös kaikki mahdolliset esineet jota tutkitaan sylikkäin hyvin, hyvin tarkkaan. Meidän vauvasta on kuoriutunut pieni ihminen! Ymmärrättekö mitä tarkoitan? En tiedä enää mikä ikä on minusta ns.kivoin vaihe tähän mennessä, kaikki on ollut omalla tavallan. Omakin mielenkiinto syttyy päivittäin uudestaan ja uudestaan, kun huomaa mitä kaikkea neiti ymmärtää ja jo osaa. Odotan niin innolla kesää, vihdoin päästään ulos ja syömään kilokaupalla hiekkaa! Sekä tietenkin sinne uimarannalle, missä olen varmasti hermorauniona levittämässä häneen suojakerrointa kerros toisensa jälkeen, luultavasti hän on myös kellukkeisiin ja valjaisiin köytettynä.. Nooh, pääasia että Mila tykkää! Jos minäkin saisin hieman väriä pintaan... Rusketusraja-addiktina meinasin pakahtua ahdistukseen viime kesänä Milan ollessa vauva, ulos ei voinut mielettömän paahteen vuoksi mennä jolloinka jouduimme olemaan kaksistaan kotona sälekaihtimet kiinni ja tuulettimet puhaltaen. Tietenkin luin tippalinssiä kavereiden päivityksiä fb.ä miten kaikilla jo ties kuinka vahvat rajat tällä viikolla. Nyt menee jo kuitenkin vähän pois aiheesta joten lopetellaan tällä erää, ennekuin ahdistun enempää tästä kesä ikävästä. P.s. Hyvä leijonat, pronssi riittää enemmän kuin paremmin!

suuripieni 1-vuotias

Niin tämäkin päivä vain tuli. Pikku prinsessamme täytti kokonaisen yhden vuoden, tarkkaan ottaen täyttää tuossa vajaan tunnin kuluttua! En ole itkenyt, vielä.. Viime viikolla kyllä silmät kostui ruokapöydässä katsellessani Milaa, siinä hän istui ja söi tekemääni makaronilaatikkoa, "aikuisten" maidonkera. Vastahan me maistelimme ensimmäistä kertaa porkkanaperunaa 3kk iässä. Tässä sitä nyt kuitenkin jo ollaan, päätähtenä ihanuutemme. Kirjoitan tätä nyt tässä välin, ennenkuin seuraavat vieraat tulevat. Joten päivä vasta puoliksi pulkassa, kohta uusi kattaus pöytään. Kirjoitan vielä lähipäivinä postauksen Milan saamista lahjoista. Äiti on nyt vähän sanaton, joten kuvaisa postaus tähän hätään. Kuvat räpsinyt kummitäti Sira. Onnea vielä kerran meidän pikku Milalle <3

Mie romahan

Nimittäin syntymäpäivä stressistä. Olen kirjoittanut tapani mukaan kakuntäytteestä aina vieraslistaan asti kaikki ylös, mutta mikään ei tunnu auttavan ennenkuin virallinen päivä on pulkassa ja minä saan huokaista helpotuksesta romahdettuani sohvalle jalat ylhäällä. Tein itse kutsukortit, se on vaan niin ihanaa näpertelyä, sekä mielestäni paljon mukavampi kutsu kuin tekstiviestillä taikka fb.n kautta kutsuttaessa. Noh, sekin ottaa jo päähän kun en löytänyt haluamani väristä kartonkeja korttiin, jonkavuoksi jouduin ottamaan tylsän värin, jonkavuoksi sitten taas korteista tuli enemmänkin hääkutsun näköiset.... Mutta eikös hääkutsut ainakin ole yleensä hienoja? Seuraavaksi huomasin laskeneeni korttien määrän väärin jolloinka niitä pitää mennä ostamaan lisää, sekä kirjoitta kutsut loppuun.

 Käytiin metsästämässä Milan 1-vuotis mekko ja taidettiin EHKÄ jopa löytää se oikea ensiyrittämällä. Miten voi mekonkin valitseminen olla niin hankalaa! Toisaalta kelpaisi klassinen ja pelkistetty, mutta kun on sentään 1-vuotis syntäreistä kyse, pitäis toisaalta olla jokin oikean hieno sekä näyttävä. Valitsemani mekko ei mitenkään näyttävä ole, mutta mielestäni erittäin kaunis sekä sopii Milan silmien väriin..hih! Piste iin päälle olisi panta isolla valkoisella rusetilla - tiedättekö mistä löytäisin? Sitten pitäisi myöskin päättää omat vaattet..huoh.

 Sitten kakkuun, ajattelin tehdä sen myös itse. Suunnittelin ensin kaksikerroksista, mutta meillä on niin paljon vieraita, että pakko jakaa porukka kahtia. Minun puolen sukulaiset ensin ja illemmalla miehenipuolen suku. Eihän se olisi kivaa ettei jälkimmäinen porukka näkisi kynttilän puhalusta, sekä joutuisi syömään ns.rääppeet. Olen siis tullut siihen tulokseen, että teen molemmille vierasporukoille oman kakun kynttilöineen, jolloinka kaikki näkevät kokonaisen kakun, sekä kynttilän puhalluksineen. Tein kakusta koeversion äidilleni sillä hän valmistui juuri. Greate job mom! Kakku ei ole sen värinen millainen Milan kakusta tulee, eikä koristeetkaan olleen sitäluokkaa mitä haluan 1-vuotis kakkuun. Tässä testissä halusin tietää, miten sokerimassa käyttäytyy ja erityisesti miten vaikeaa se onkaan laittaa. Yllätyksekseni sain huomata, että helppoa se olikin! Ruusut ja kirjaimet ostin ihan kaupan tekeminä, mutta perhoset tein muotilla, marjoihin laitoin vielä hiukan ströselin murua. Tästä innostuneena olen myös harkinnut jopa kondiittorin oppisopimuspaikkaa, jonka jonkin aikaa sitten lehdestä bongasin! Olen tätä tekstiä jo viikonpäivät kirjoitellut pieni pätkä kerrallaan. Mila ei anna aikaa ja kun vihdoin saan hänet unille en jaksa keskittyä mihinkään muuhun kuin hengittämiseen. Meillä nukkumaanmenot täyttä helvettiä tällä hetkellä, sekä kiukuttelu kausi on huipussaan, asiaa ei auta että isäntä kolmatta viikkoa työreissussa jolloinka me neidit kuikutellaan kaksistaan minkä keretään, ilma ketään joka tulisi väliin. Onneksi isäntä tuli eilen jo kotiin, ja saa jopa hetken ollakkin täällä Turun päässä, ennen seuraava reissu tulee kohdille.