pienissä häissä

Pääsimme lauantaina Akin työkaverin häitä juhlistamaan. Kirkko ja juhlatila olivat pienet ja intiimit, oman näköiset ja tunnelmalliset. Oli ihanaa päästä häihin! Olen odottanut jo kauan koska pääsisi näitä juhlimaan, kun viimeksi pikku tyttönä itse ollut osallisena. Pitkästä aikaa sai oiken laittautua, laittaa helmet kaulalle ja katsoa miten muutkin ovat laittaneet parastaan. Kuvallinen postaus tiedossa. Ja näitä koneelle ladatessa tajusin myös ettei minusta ja Akista ole yhtäkään kuvaa! Kerrankin kun olin laittautunut oikeen olan takaa, mutta tämä oli ihan perus kun itse on aina sielä kameran takana ottamassa muista kuvia. Hieman kyllä jälkikäteen harmittaa... Mila oli hoidossa tätillään ja hienosti oli mennyt, saatiin neiti nauravana ja iloisena takaisin. Pitkin iltaa sitä silti mietti miten mahtaa muru saada unen päästä kiinni ja muut mahdolliset, vaikka tätillä itsellään onkin jo kaksi  lasta omasta takaa! Mutta niin se vaan taitaa mennä, aina on huoli omasta lapsesta vaikka miten pätevällä hoitajalla olisikin. Nyt ei auta kuin odotella seuraavia häitä, koska ja kenen ne sitten ikinä mahtavatkaan olla odotan niitä jo innolla :)

Seikkaulua

Eilen päästiin vihdoinkin Kupittaalle katsomaan lintuja, tämä reissu on muhinut suunnitelmissa koko kesän. Milalla on ollut hyvin pitkään lintuvaihe, aina bongataan lintuja ja huudellaan "piipiipiip". Lintuja on jahdattu parkkipaikalla ja juostu puskien seassa niitä pyydystäen, itketty perään kun eivät haluakkaan syliin, kirjoista löydetään ensimmäisenä lintujen kuvat ja taas huudetaan piipiip! Puistosta löytyi myös kolmisen kappaletta vuohia, pupuja ja jopa undulaatteja. Isäntä myös esitti innostunutta ja kuvauksellista kaiken hälinän ja piipityksen keskellä kuten ylemmästä kuvasta näkyy ;)

 Aitauksen vierestä löytyi myös uusiksi laitettu autorata, mikä oli tehty upeasti! Äiti taisi olla taas enemmän halitoissaan kuin lapsi. Mila jaksoi potkia parit suorat kunnes hyppäsi mopon selästä ja lähti juoksemaan isompien lapsien pyörien perään, hän haluaisi niin kovasti isojen pyörän, että tosiaan on mietitty jo sellaisen ostoa. Se tuntuu kuitenkin tällähetkellä jollaintapaa turhalta, kun tietää että kohta ollaan loskan keskellä, näin sanottuani taitaa kuitenkin olla lumeton talvi. Jos sitten vaan pyydämme pyörää pukilta tai syntymäpäivälahjaksi.

 Kun oltiin pari minuuttia tosiaan tienpuolella oltu sännättiin takaisin lintujen luokse. Pari hörppyä mehua ja taas jaksaa! Meille vanhemmillekkin oli omaat eväät, mutta niitä ei ehditty vauhdin vuoksi edes avaamaan vaikka suupala olisi ollut hyvin tarpeen. Kun lintuja oltiin taas tarpeeksi ihailtu alkoi hippa nurmikentällä ja istutuksien seassa. Yritys päästä seukkaulupuiston puolelle ennen pimeää.

Labyrintille päästiin kun oltiin tarpeeksi juostu. Kiersimme mahdollisimman kaukaa nimittäin hallin viereisen kentän jossa sadat koirat kilpailivat. Mila kun on myös hurahtanut koiriin ihan täysin. Juostaisiin kaikkia kohden kädet ojossa ja yritettäisiin ottaa hihna itselle. Kaikkia koiria ei kuitenkaan pystytty välttelemään kun niitä tuli joka kulman takaa, joka ikisen... Onneksi kuitenkin pari ohitse kävelevää setää antoi silittää koiraansa, mimmu siinä sitten silitti pariin kertaan ja kerjäsi hihnaa jolla taluttaa kolmekertaa itseään isompaa koiraa, pienemmän koiristä olisi myös halunnut syliin. Koirien oli kuitenkin lähdettävä siinä aikansa oltuaan, ja sehän ei neidille sopinut. Kädet ojossa ja itkua vääntäen juostiin perässä. Olen koittanut selittää miten koirien on mentävä kotiin nukkumaan mutta se saa kyyneleet kasvamaan vielä suuremmiksi. Paras konsti joka toimii tällä hetkellä jotenkuten on kertoa miten koirien on mentävä pissalle, sekin toimii tosiaan vain joskus. 

Olen yrittänyt hillitä neitiä mutta mikään ei auta kun koira on näkyvissä, sinne juostaan aina pääkolmantena ja huudetaan hauhau. Onneksi olen saanut neidin aina kiinni muutamaa mertiä ennen koiria, ja sanon kerta toisensa jälkeen ettei saa juosta ja miten kaikkia koiria ei voi mennä silittämään. Juu tiedän, ihankuin seinälle siinä puhuisi. En voi toivoa muutakuin että sitä päivää ei sattuisi, jolloin en saisi Milaa kiinni ja vastassa olisikin vähemmän suopea koira. Päivä oli kuitenkin kaiken kaikkiaan onntunut, ohi laukkasi myös meinaat hevonen. En tiedä miksi sitä keskellä Kupittaata juoksutettiin kaikkien koirien ja ihmisten keskellä mutta olipahan Milalle melkoinen elämys nähdä niin paljon yhen päivän aikan. Seikkaulu puiston puolelle pitäisi myös pikimmiten mennä uudemman kerran pitemmäksi aikaa, tunnit kun loppuivat taas kesken.

Puolitoista vuotias

Mila täällä mooi! Mä olenkin jo puolitoista vuotias, vau miten isotyttö. Kävin äidin kanssa neuvolassa ja puolessa vuodessa oli tullut 10cm pituutta ja kokonaisen yhen kilon lisää painoa. Jollain keskikäyrällä mennään kuulemma, mikä ihmeen käyrä? Suorahan mä olen! Äiti lunttasi kortista kunnolla mitat ja ne ovat siis 82cm ja 11,92kg.  Mitäs kertoisin osaamisistani, osaan jo kaiken.. Uusimmat taitoni ovat kuitenkin lyöminen, pureminen ja nipistäminen. Tiedän että se on väärin, ja koitankin äitiä aina lepyytellä heti perään puhaltamalla tai heilutan sormea "soosoo" merkiksi. Minkä sille mahta kun pinna menee kun en saa haluamaani läpi... Valitettavan usein kuitenkin on asioita mitä haluan yhden vuorokauden aikana, ja niistä puoliakaan en saa. Aina sama vanha virsi "se ei ole Milan, se on iskän/äidin. Älä koske se menee rikki! Varo tai tulee pipi," Huoh sanon minä.  Uusimpaan sanavarastooni kuuluukin sanat pipi ja rikki. Mun suuhun on ilmestynyt uusia legoja, äiti ne on nimennyt - niillä siis puren aina äitiä. Ylös on tullut ainakin kaksi sellaista isoa tuonne taakse ja kaksi isoa ales, myös etualahampaani ovat saaneet vierustoverit. Äiti on ollut iloinen etten jääkkään jyrsijäksi loppuiäksi. Sinne on saattanut tulla vieläkin enemmän uusia legoja mutta niitähän en  näytä, ne se yritänyt kattoa mutta siinä kohtaa lyön leukani yhteen ja nauran kun ne huutaa. Toisten suuhun voi noin vain sormiaan laittaa!

 Kertoiko äiti jo että Aki oli aika pitkään poissa? Kävihän se juu välillä aina kääntymässä, mutta se oli aivan liian vähän. Aikuset puhuu yhdestä kuukaudesta mutta mulle se tuntui toosi pitkältä ajalta. Tästä suuttuneena kutsunkin meillä asuvaa miestä jo neljättä viikkoa Akiksi. Koko ajan ne puhuu iskästä ja koittaa saada mut sanomaan sen, mutta sitä en tee. En myöskään syö puoliakaan ruoastani jos "iskä" mun kanssa kaksistaan sitä syö eikä iskän kanssa nukkumaan meno tule kuuloonkaan. Onko teidän muiden Akit ollut pitkiä aikoja poissa? Oletteko te antaneet anteeksi jossain kohtaa? Mä en tiedä vielä koska leppyisin..

Mun lempi lelut on tällä hetkellä kaikki jolla voin itse ajaa, Akin vanha mopo jolla se on itse joskus vauvana ajellut ja pari muuta menopeliä joita on meille tullut. Mä osaan ohjatakkin niitä nykyään tosi hyvin, ja ainakun peruutan sanon "piip piip piip" - ihan kuin oikea rekka! Niillä on myös hyvä ottaa kunnon vauhdit ja ajaa suoraan isompien ihmisten kantapäitä päin tai varpaiden yli, sillon sanoin "ohhoh" ja jatkan matkaa ylös katsomatta. Toinen ihanuus on äidin ostama kissa, se sano miauu ! Halin ja rutistan sitä minkä kerkeän, ihana pikku kitini. Äiti kysyi mikä annetaan kissan nimeksi, tuijotin aikani varpaitani kunnes kysymys toistettiin, en ollut varma mitä mitä kysymys tarkoitti joten sanoin vain jotain. Nyt meillä on Mämmi niminen kiti. Tykkään hirveästi kirjoista myös, tuon niitä äitille aina niin paljon kuin jaksan kantaa. Ykköskirja on tällä hetkellä kuitenkin kolmepientä porsasta, siinä on parasta sekun possu lyö sutta jalkaan. En muista missä kohtaa kirjaa se sivu on, joten huudan varmuudeksi joka sivun kohdalla pariin otteeseen "PAM"! ja lyön pöytään. Olen alkanut pitämään myös vauvoista, innoistuin niistä itseasiassa viime viikonloppuna mökillä niin paljon, että äiti osti kotiinkin rattaat, nyt ajelen niilläkin varpaiden yli. Vauva kyllästyy kylläkin usein rattaissa istuessaan joten heitän se maahan, sitten sanon "ohhoh pipi!" katson äitiä ja saan vastaukseksi 

- no niinpä. Silti äiti suostuu aina puhaltamaan vauvalta pipin pois mun kanssa.

 Eilen olin pipinä, kuumeessa kotona. Juurikun uusi aikatulu piti ottaa päiväkodissa käyttöön, eli olen enää 16päivää kuukaudessa hoidossa. Joka perjantai on kalenterin mukaan lomaa, ja pari ekstra päivää vielä loppu kuusta että päivät tulevat täyteen. Nyt on kuitenkin unien aika, hyvää yötä teille kaikille ihanille! P.s. astuttiin eilen äidin kanssa koiran kakkan päälle, äiti yökkäili mutta itse olisin voinut tutkia kengän pohjia paljon tarkemmin ja pidempään. Lisää miinoja minun puolesta!