Kävi niinkin yllätyksellinen asia, että minä sain töitä, kesätöitä ja vieläpä omalta alaltani. Suunnitelmissa ei ollut mennä vielä mihinkään, täysi tuuri minulla kävi ja kaverini kautta pääsin. Nimittäin hautausmaalle istuttelemaa, leikkamaan nurmikkoa ja kastelemaan, perus haudanhoitoa. Tämä on enimmäimnen ns.virallinen työ mitä olen tehnyt, papereineen päivineen. Hui kun tuntuu niin aikuiselta! Tämä on viimeinen viikkoni kotona Milan kanssa, ja koitan ottaa kaiken ilon siitä irti ennenkuin päivät juoksevat huomaamatta ohi. Mila menee ainakin alustavasti ensimmäiseksi pariksi kuukaudeksi ystävälleen hoitoon, eli vauvaryhmästä tutustumallemme perheelle. Mila ja Anna ovat kuin paita ja peppu, aina pusuttelevat toisillaan ja toistensa kuvat nähdessään innostuvat ikihyviksi. Annan äiti on mahtava persoona. Meillä on melko samat kasvatus metodit, ja hän tuntee jo varsin hyvin Milan hyvät sekä huonot puolet. Enempää en voisi toivoa, kumpa heillä menisi nämä 2kk hyvin ja Mila voisi jäädä sinne myös lopuksi aikaa. Peukut pystyyn! Seuraavat pari päivään mennään treenaamaan vielä mitä Mila meinaa, kun sinne hänet jätän hetkeksi tai pariksi. Tällä hetkellä onneksi olen täynnä intoa ja odotusta, että työt alkaa, mutta saattaapi olla että maanantaina iskee suru äidin puseroon. Uskaltaisitteko te ottaa jonkun ystävänne, tai kenties täysin tuntemattoman lapsen hoitoon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)